| genesinister ( @ 2008-02-19 13:27:00 |
| Current mood: | |
| Current music: | Pain of Salvation - Dedication |
The big picture.
On mielenkiintoista huomata, että aluksi journalini ihan oikeasti kertoi omasta elämästäni. On minua useaankin otteeseen painostettu kirjoittamaan tänne päivittäin, mutta en vain saa aikaiseksi ottaa itseäni niskasta kiinni. Eikä muuten johdu siitä, etten osaisi kirjoittaa pitkiä tilityksiä (katsokaa aikaisemmat merkinnät).
Jostain syystä journalini on muuttunut (hienojen) sitaattien pesäksi ja maailman epäkohtia kritisoivaksi tukikohdaksi. Evoluutio jyllää. Noh, tälläkin hetkellä kirjoitan juttua huumeidenvastaisesta sodasta. Saatanpa julkaista sen vielä tämän päivän puolella.
On hyvä (tai en minä tiedä) huomata, että olen kirjoittanut huumeidenvastaista sotaa kritisoivan merkinnän aiemminkin, mutta teksti poistui itsestään vain kuvien jäädessä täsmällisille paikoilleen, kiitos tämän spektaakkelimaisen sivun. Noh, turha tuosta menetyksestä on hirveästi valittaa. Ainahan voi tehdä aiemmasta merkinnästään entistä ehomman.
Tulen pitämään tämän journalin täysin julkisena satunnaisia ystävämerkintöjä lukuunottamatta. Jos haluat päästä lukemaan niitä, pyydä minut kaveriksesi, itse kun olen siinä hommassa valitettavan laiska.
Eipä tässä muuta, morjentes!